1379442.jpg

Päätinpä minäkin sitten kokeilla paljon kehuttua Jamien pizzapohjaa. Eikä sitä suotta kehuttukaan, olipa mahtava pohja. Ihana, jollen sanoisi. Voiko taikina muuten olla Ihana? Kyllä se varmaan voi, ainakin oli superhelppo käsitellä ja tuntui käsissä lähinnä stressipallolta, jota teki mieli puristella pidempäänkin:) Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!!

Pohja neljään suureen pyöreään pizzaan:

3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

4,5 dl durumvehnäjauhoja

suolaa

3 dl kädenlämpöistä vettä

3 tl sokeria

3/4 pss kuivahiivaa

Liota veteen kuivahiiva ja sokeri. Mittaa kulhoon jauhot ja suola. Tee keskelle kuoppa, jonne kaadat vesiseoksen.Ala sekoittaa keskeltä reunoille päin pikkuhiljaa siirtyen kunnes taikina alkaa muodostua. Jatka vaivaamista käsin työpöydällä. Vaivaa n.10 minuuttia, jolloin pallo alkaa tuntua sileältä ja kimmoisalta(vrt.stressipallo:)) Peitä pallo kelmulla ja anna kohota pöydällä 10-15 min.

1379431.jpg

Tällä välin voitele folio rasvalla ja jauhota se. Aseta folio uuniritilän päälle.

Puolita taikina ja kaulitse neljä suurta pyöreää pohjaa. Minusta paksuus oli sopiva, kun yksi pohja oli niin suuri kuin ritilälle saa mahtumaan.

1379439.jpg

Jo kuvastakin näkee, miten kimmoisan sileä pohjasta tulee:

1379440.jpg

Asettele pohjan päälle haluamasi täytteet, tässä tomaattipyrettä, hyvin maustettuja broilerinsuikaleita, punasipulirenkaita, tomaattisiivuja ja juustoraastetta. Ja tietenkin pizzamaustetta.

Paista pelkän foliolla peitetyn ritilän päällä 250 asteessa n. 10 minuuttia

1379441.jpg

Testasin pohjaa vielä niin, että toisen paistoin ritilällä ja toisen pellillä leivinpaperin päällä. Tulosta testataan ihan kohta... :) Edit: ritilällä paistettu oli parempi!