Pohdin, mitä tekisin Slyltäni saamista tuotteista... Välimerellinen suklaa-hedelmäsekoitus ihastutti erityisesti ja päädyin hyytelökakkuun, jonka jujuna olikin tällä kertaa pohja. Täyte on ihan tavallista valkosuklaajutskaa:)

Kakku sai kovasti kehuja eikä seitsemään pekkaan tehnyt tiukkaakaan tuhota kerralla koko kakku!

Merkitsen tähän Slyltäni saamat tuotteet sinisellä, niin tulee sekin "raportti "  samalla annettua. Kiitos Kakkuhelmen Pia vielä kerran ihanasta paketista!

Pohja:

150 g Digestivekeksejä 

75g Fazer Mediterranean fruit&chocolate blendiä

70 g margariinia

kourallinen pekaanipähkinöitä

Murusta keksit hienoksi muruksi. Hienonna suklaan-ja hedelmänpalasia pienemmäksi. Pilko pekaaneita pienemmäksi. Sulata rasva. Sekoita kaikki aihneet yhteen ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Täyte:

4 dl kermaa

1 prk(200g) vaniljatuorejuustoa

1 levy Pandan valkosuklaata

2 rkl sokeria

3 liivatelehteä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma ja lisää sinne tuorejuusto ja sokeri. Lisää sulanut ja jäähtynyt valkosuklaa. Kuumenna tippa vettä ja liuota siihen puristellut liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana kerma-tuorejuustoseokseen ja vatkaa voimakkaasti samaan aikaan sähkövatkaimella. Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään kolmeksi tunniksi. Pakastimeen hetkeksi laittaminen nopeuttaa jähmettymistä.

Irrota kakku vuuasta ja koristele. tässä kakku on koristeltu sinisellä koristelugeelillä, Kultasuklaan meren hedelmillä ja erisävyisillä ruskeilla nomparelleilla.