1439013.jpg

Vuoka 24*29 cm

Pohjana kymmenen munan kakkupohja, jossa tilavuusmitoiltaan saman verran munia, sokeria ja vehnäjauhoja plus 1 tl leivinjauhetta.

Välissä Hellapoliisin mustikkamousse ja valkosuklaamousse, joista suoraa Hellapoliisin sivuilta kopioitu ohje tässä:

Mustikkakakku valkosuklaamoussella ja mustikkamoussella

Kakku on kostutettu vanilja-maidolla (siis vaniljasokerilla maustetulla maidolla)

Yhdessä välissä on mustikkamoussea, toisessa valkosuklaamoussea.

Vuoraa kakkuvuoka kelmulla ja kokoa kakku vuokaan. Laita pohjalle päällimmäinen osa nurinperin ja kostuta. Kaada päälle valkosuklaamousse. Nosta sen päälle keskimmäinen kakkulevy, kostuta ja kaada päälle mustikkamousse. Nosta päälle kakun pohjaosa ja kostuta. Hyydytä jääkaapissa 4-5 tuntia tai yön yli.

  

Mustikkamousse:
6 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
2 dl ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl sokeria (en muista kumman määrän laitoin, mutta se selviää maistamalla)
2 tl vaniljasokeria
5 dl mustikoita soseutettuna

Liota liivatelehtiä runsaassa vedessä 5-10 minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi.

Soseuta mustikat tai paseeraa ne (= painele siivilän läpi)

Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja soseutetut mustikat. Liuota vedestä puristetut liivatteet puoleen desiin kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos edellä mainittuun seokseen ohuena nauhana, nostele joukkoon lopuksi kermavaahto.

Valkosuklaamousse:
2 munaa
0,5 dl sokeria
2,5 dl Flora vispiä
200 g valkosuklaata
5 liivatelehteä
tilkka vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

 

Tämän kakun pursotuksiin kului kermaa 7 dl.

1439014.jpg